Näkijäkin on vain ihminen – miksi näkijyys ei tarkoita täydellistä itsetuntemusta?

Olen tehnyt näkijän työtä yli kymmenen vuotta. Näiden vuosien aikana olen kohdannut lukuisia ihmisiä erilaisten elämänkysymysten äärellä, välittänyt henkimaailman viestejä ja saanut todistaa monenlaisia oivalluksia. Silti yksi merkittävimmistä matkoistani on ollut matka oman itseni äärelle.

Olen viime vuosina perehtynyt syvällisesti traumatietoisuuteen, hermoston toimintaan ja siihen, miten elämän varrella omaksutut uskomukset ja selviytymismallit vaikuttavat meihin. Tämä on avannut minulle aivan uudenlaista ymmärrystä itsestäni, omista valinnoistani ja siitä, miksi olen elänyt elämääni tietyllä tavalla.

Olen joutunut kysymään itseltäni kysymyksiä, joihin näkijyys ei ole antanut valmiita vastauksia. Ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa tästä.

Näkeminen ei tarkoita täydellistä itsetuntemusta, eikä intuitio vapauta meitä historiastamme

Näkijyys on minulle kykyä vastaanottaa tietoa ja viestejä, joita en koe saavani tavallisen päättelyn tai aistihavaintojen kautta. Se on osa tapaani kokea maailmaa ja ollut aina osa elämääni. Voin kokea näkeväni asioita toisen ihmisen elämästä ja silti olla tietämätön omista tiedostamattomista uskomuksistani, peloistani tai selviytymismalleistani. Voin olla herkkä aistimaan toisen ihmisen tunnetiloja ja silti olla tunnistamatta omia tarpeitani. Voin luottaa intuitiooni ja samalla huomata, kuinka vaikeaa minun on toisinaan luottaa itseeni. Olen tosissaan joutunut elämäni aikana opettelemaan tunnistamaan, mitä minä itse haluan ja tarvitsen. Erottamaan omat toiveeni muiden odotuksista ja kyseenalaistamaan asioita, joita olen aikaisemmin pitänyt itsestäänselvyyksinä. Näkeminen ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että näkisin kaiken itsessäni.

Jokaisella meistä on oma elämänhistoriamme. Kasvuympäristömme, ihmissuhteemme ja kokemuksemme muovaavat käsitystämme itsestämme, toisista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Lapsuudessa omaksutut toimintamallit voivat jatkua aikuisuudessa silloinkin, kun ne eivät enää palvele meitä. Olemme voineet oppia, että omat tarpeemme ovat vähemmän tärkeitä kuin muiden. Että tunteiden näyttäminen ei ole turvallista. Että hyväksyntä täytyy ansaita tai että omien halujen seuraamisesta voi seurata jotakin pahaa.

Nämä uskomukset eivät välttämättä näyttäydy meille tietoisina ajatuksina. Ne voivat ilmetä esimerkiksi vaikeutena asettaa rajoja, jatkuvana miellyttämisen tarpeena, syyllisyytenä tai pelkona tehdä omannäköisiä valintoja. Vaikka ihminen olisi kuinka intuitiivinen tai henkisesti suuntautunut, nämä opitut mallit eivät katoa pelkän intuitiivisen herkkyyden myötä.

Omalla kohdallani traumatietoisuuteen ja hermoston toimintaan perehtyminen on ollut merkittävä osa henkilökohtaista kasvumatkaani. Olen ymmärtänyt, kuinka monet toimintatavat, joita olen joskus pitänyt persoonallisuuteni piirteinä, ovatkin voineet olla aikanaan opittuja keinoja selviytyä, sopeutua ja säilyttää yhteys toisiin ihmisiin. Se on muuttanut tapaani tarkastella itseäni. Sen sijaan, että kysyisin, mikä minussa on vikana, olen alkanut kysyä, miksi olen oppinut toimimaan näin.

Toisen elämää voi olla helpompi tarkastella kuin omaansa

Näkijän työssä kohtaan ihmisiä, jotka tulevat luokseni hyvin erilaisten kysymysten ja elämäntilanteiden kanssa. Ihmiset saattavat pohtia ihmissuhteitaan, elämänsä suuntaa, menneitä tapahtumia tai tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia. Joku kaipaa henkimaailman viestiä, toinen selkeyttä mieltään askarruttavaan kysymykseen. 

Kun kohtaan asiakkaan, en elä hänen elämäänsä. Minulla ei ole samanlaista henkilökohtaista historiaa, tunnesiteitä, odotuksia tai pelkoja suhteessa hänen tilanteeseensa. Omassa elämässäni tilanne on toinen. Olen itse osa kaikkea sitä, mitä yritän ymmärtää. Omat tunteeni, toiveeni, pelkoni ja aikaisemmat kokemukseni vaikuttavat siihen, miten tulkitsen asioita ja millaisia merkityksiä annan kokemuksilleni. Siksi myös omia intuitiivisia kokemuksia on tärkeää osata tarkastella tietoisesti. Toisen ihmisen tilanteeseen voi joskus olla helpompi saada etäisyyttä kuin omaansa. Eikä näkijyys tee tästä poikkeusta.

Tietäminen ei ole sama asia kuin kyky toimia

Tämä on ollut yksi oman kasvumatkani merkittävimmistä oivalluksista. Olen tiennyt jo pitkään, että haluan tehdä näkijän työtä. Olen tehnyt sitä sivutoimisesti yli kymmenen vuoden ajan, mutta vasta hiljattain olen jättänyt palkkatyöni lähihoitajana ja ryhtynyt päätoimiseksi näkijäksi. 

Miksi vasta nyt? Koska tieto siitä, mitä haluaa, ei välttämättä tarkoita, että pystyy toimimaan sen mukaisesti. Välissä voivat olla omat pelot, opitut velvollisuudet, taloudellinen epävarmuus, sisäinen kriitikko ja uskomukset siitä, mikä itselle on mahdollista tai sallittua. Jos on esimerkiksi oppinut asettamaan muiden tarpeet omiensa edelle, omien unelmien seuraaminen voi tuntua itsekkäältä. Jos on oppinut, että hyväksyntä riippuu muiden odotusten täyttämisestä, omien valintojen tekeminen voi herättää voimakasta epävarmuutta. Silloin kyse ei ole välttämättä siitä, ettei tietäisi, mitä haluaa. Kyse voi olla siitä, että omien halujen mukaan toimiminen tuntuu jollakin tasolla turvattomalta.

Olen joutunut tunnistamaan ja kyseenalaistamaan syvään juurtuneita uskomuksia, opittuja rakenteita ja traumaperäisiä selviytymismalleja. Poisoppiminen ei ole ollut yksinkertaista. Pelkkä asian ymmärtäminen järjellä ei aina riitä muuttamaan toimintaa tai siihen liittyviä tunnekokemuksia. Olen vähitellen opetellut antamaan itselleni luvan haluta, valita ja rakentaa elämääni omista lähtökohdistani. Päätoimiseksi näkijäksi ryhtyminen on yksi näkyvä muutos elämässäni, mutta sen taustalla on vuosien mittainen näkymätön työ itseni kanssa.

Näkijän tärkeimpiä työkaluja ovat myös omat elämänkokemukset

Ajattelen, että näkijän työssä tarvitaan muutakin kuin kykyä nähdä tai vastaanottaa henkimaailman viestejä. Tarvitaan myös elämänkokemusta, itsetuntemusta ja ymmärrystä ihmisyydestä. Näkijän työkalupakki koostuu paitsi vuosien työskentelyn, myös oman eletyn elämän myötä. On eri asia ymmärtää jokin kokemus ajatuksen tasolla kuin tietää omakohtaisesti, miltä se voi tuntua.

Esimerkiksi pettymyksestä, menetyksestä, epävarmuudesta tai elämän suurista muutoksista voi puhua yleisellä tasolla. Mutta kun on itse joutunut kohtaamaan vaikeita tunteita, tekemään kipeitä valintoja tai rakentamaan elämäänsä uudelleen, näihin kokemuksiin voi syntyä aivan uudenlaista ymmärrystä.

Omat kokemukset eivät tietenkään tarkoita, että tietäisin täsmälleen, miltä toisesta ihmisestä tuntuu. Sama tapahtuma voi merkitä eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Mutta kokemuksellisuus auttaa minua tunnistamaan, kuinka monimutkaisia ihmisen tunteet, tarpeet ja valinnat voivat olla. Myös oma sisäinen kasvumatkani on laajentanut ymmärrystäni siitä, miten paljon ihmisen näkyvän toiminnan taustalla voi olla sellaista, mitä hän ei vielä itse tunnista. Siksi en ajattele omia vaikeuksiani ja keskeneräisyyttäni pelkästään esteinä. Ne ovat myös kokemuksia, joiden kautta olen oppinut ymmärtämään ihmisyyttä syvemmin. Näkijän työkalupakkiin ei siis kerry ainoastaan tietoa ja taitoa. Sinne kertyy myös elettyä elämää. 

Näkijäkin tarvitsee toisia ihmisiä

Näkijyys ei tee minusta riippumatonta muiden ihmisten tuesta, kohtaamisesta tai uusista näkökulmista. Minullakin on asioita, joita en välttämättä tunnista itsessäni ilman toisen ihmisen peilausta. Minullakin on hetkiä, jolloin tarvitsen kuuntelijaa, tukea tai apua omien ajatusteni ja tunteideni ymmärtämiseen.

Ajattelen, että oman keskeneräisyyden tunnistaminen on tärkeä osa ihmisyyttä – myös näkijänä. Minun ei tarvitse tietää kaikkea, eikä minun tarvitse olla vapaa omista haasteistani voidakseni kohdata toisen ihmisen. Näkijyys ei myöskään tarkoita sitä, että minulla olisi oikeus määritellä toisen ihmisen elämä tai tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija. Minun tehtäväni näkijänä on toimia kanavana ja välittää sitä, mitä kauttani halutaan tuoda näkyväksi. Se, millaisen merkityksen asiakas viesteille antaa ja miten hän haluaa elämässään toimia, kuuluu hänelle itselleen.

Voin nähdä paljon ja silti joutua opettelemaan näkemään itseni

Oma kasvumatkani on opettanut minulle ennen kaikkea sitä, kuinka paljon ihmisessä voi olla sellaista, mitä hän ei vielä itsessään tunnista. Kuinka syvälle opitut uskomukset voivat juurtua. Kuinka vahvasti menneet kokemukset voivat vaikuttaa nykyhetkeen. Ja kuinka paljon rohkeutta voi vaatia alkaa elää omien tarpeidensa, arvojensa ja toiveidensa mukaisesti. En ajattele olevani valmis. En myöskään ajattele, että näkijyyteni tekisi minusta ihmisenä muita tietoisempaa tai kehittyneempää. Se on yksi osa minua, mutta ei koko totuus minusta.

Olen näkijä, mutta kuitenkin aivan tavallinen ihminen, jolla on oma historiansa, tunteensa, pelkonsa ja toiveensa. Kaikki kokemani on jollakin tavalla muovannut minua. Ja uskon, että myös tulevat kokemukset opettavat minulle vielä paljon sellaista, mitä en vielä tänään ihmisyydestä käsin ymmärrä. Ehkä juuri siinä onkin ihmisyyden rikkaus. Emme koskaan tule täysin valmiiksi, vaan voimme jatkuvasti oppia ymmärtämään itseämme, toisiamme ja ympäröivää maailmaa yhä uudella tavalla. Kohtaamme toisemme siitä ymmärryksestä ja tietoisuudesta käsin, joka meillä kulloinkin on. Omat kokemuksemme vaikuttavat siihen, mitä kykenemme toisessa ihmisessä tunnistamaan ja ymmärtämään.

Ajattelen, että näkijänä voin välittää toiselle ihmiselle paljon sellaista, mitä en itse ole kokenut. Mutta tiedon vastaanottaminen ja kokemuksellinen ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Omat elämänkokemukseni ja sisäinen kasvumatkani ovat syventäneet ymmärrystäni ihmisyydestä. Asiat, joita olen joutunut itse kohtaamaan ja käsittelemään, ovat antaneet minulle myös uudenlaisia valmiuksia kohdata toisia ihmisiä heidän omien kokemustensa äärellä.

Joskus näen jotakin, mitä minun on vaikea pukea sanoiksi, koska minulta puuttuu omakohtainen kokemus siitä, mitä yritän kuvailla. Silti olen aina löytänyt jonkin keinon tai vertauskuvan, jonka avulla olen pystynyt välittämään näkemäni. Se on opettanut minulle, että voin välittää tietoa myös oman kokemusmaailmani ulkopuolelta. Mutta se, kuinka syvällisesti pystyn ymmärtämään toisen ihmisen kokemusta, riippuu osaltaan myös siitä, mitä olen itse elänyt ja käsitellyt. 

Voin kulkea toisen rinnalla siellä, missä olen itsekin kulkenut. Mutta en voi väittää tuntevani sellaista tietä, jota en ole itse kulkenut. Siksi pidän tärkeänä, että myös oma kasvumatkani jatkuu. On asioita, joita en vielä ymmärrä, kokemuksia, joita en ole elänyt, ja puolia itsestäni, joita en ole vielä oppinut tunnistamaan. 

Yksi tärkeimmistä oivalluksistani on ollut tämä: Voin nähdä paljon ja silti joutua opettelemaan näkemään itseni. Minun ei tarvitse olla valmis voidakseni kohdata sinut. Voin kulkea rinnallasi ja auttaa sinua näkemään sen, mitä sinun tarvitsee juuri tässä hetkessä nähdä.

Kuuntele tämä Aikakirjan blogiteksti minun lukemanani Spotifysta: